sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Hirsitalo Auneksessa!



     Hei taas!
Muutama viikko sitten samoihin aikoihin kun kävimme kuvailemassa "Asuinaluetta" Auneksen lähistöllä, niin löysimmö metsässä olevilta syrjäpoluilta hirsitalon johon oli ovi auki, ja ikkunoita ei ollut missään. Tämä talo on yksi suosikeistani, sillä siellä ei ollut tavaraa, joten koko talo avautui ovelle tullessa, ja mikään kohta ei jäänyt näkemättä, myöskään tämmöisissä avoimissa taloissa ei pelota sillä kaikki tosiaankin näkyy heti kun astuu ensimmäisen askeleen ovelta talon sisälle päin. Tähänkään taloon ei mennyt tietä, eikä pihaan päässyt ajamaan sillä piha oli täynnä risuja. Sitten kuviin :) 






Talo tieltä päin.



Piharakennus. Ja Anski :D




Talo edestä, sisäpihalta päin. Joku on ilmeisesti alunperin mennyt väkivallalla sisään. 





Sisältä, en tiedä mitä huoneet olivat tms. 


Näkymää ikkunasta 




Takka


Ja suurimmasta huoneesta yläkerran näkymää, emme menneet yläkertaan, koska sinne näki niin hyvin alakerrastakin ja portaita ei näkynyt missään. 
Talosta emme paljon kuvia ottanut, koska talo oli aikalailla tässä, talo oli tosi avara ja suuri sisältä ja huoneet oli todella isoja, talossa jännää oli se että ikkunat oli rikottu mutta lasia tai muuta ei ollut missään, joku käynyt siivoamassa?
 Mutta joo eiköhän siinä ollut kaikki :)










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti